Renkaan DOT-luku

Renkaiden DOT-merkintä kertoo milloin renkaat ovat valmistettu. DOT-lukemasta saadaan tietää renkaiden tarkka ikä. DOT-koodi ei kuitenkaan kerro yksistään renkaan käyttökelpoisuutta, eikä mahdollisimman tuore DOT-luku tee renkaasta parempaa kuin varhaisempi luku. Renkaiden oikeanlaisella säilytyksellä onkin renkaan käyttöikään merkittävä vaikutus.

Mistä DOT-merkintä löytyy?

Renkaan DOT-merkintä löytyy renkaan kyljestä. Renkaan kolme- tai nelinumeroinen sarja kertoo kalenteriviikon ja vuosiluvun tarkkuudella renkaan tarkan valmistusajankohdan. Esimerkiksi numerot 2917 kertovat renkaan valmistuneen viikolla 29 vuonna 2017. Kolminumeroinen luku voi puolestaan olla esimerkiksi 417, joka tarkoittaisi renkaan valmistusajankohdaksi viikkoa 4 vuonna 2017.

Onko renkaan DOT-koodilla väliä käytössä?

Renkaat kuluvat eri tahtia ja erilaisessa käytössä täysin vastaavat renkaat tulevat tiensä päähän toisia aiemmin. Vähällä käytöllä olevat renkaat joita on säilytetty huolellisesti, saattavat kestää kulutuspinnoiltaan hyvinä vuosia. Pelkällä renkaan DOT-luvulla ei ole merkitystä, vaan renkaiden kokonaiskunto ratkaisee. 

Käyttö ajossa, vaihtelevat sääolosuhteet ja auringon UV-säteily ovat renkaan kestävyyden kannalta merkittävimmät  muutosten aiheuttajat. Käyttö vaikuttaa renkaiden kuntoon ja ajettavuuteen DOT-lukua ja varastointia enemmän.

Renkaiden käyttöikä

Renkaiden kuntoa ja käytettävyyttä ei voi määritellä vain iän mukaan. Oikeaoppisesti säilytetyt vuoden 2015 renkaat voivat olla täysin uudenveroiset vuonna 2017. Hankkimalla renkaat asiantuntevasta ja luotettavasta rengasliikkeestä, voit kuluttajana olla varma siitä, että Sinulle myydään uutta vastaavat renkaat, ellei asiasta ole erikseen mainittu.

Vastuuntuntoiset rengaskauppiaat ilmoittavat erikseen, mikäli renkaat ovat yli 3 vuotta vanhat. Tämä ei tarkoita renkaiden tulleen käyttöikänsä päähän, vaan että renkaiden ikä on hyvä tiedostaa.

Suositeltu renkaiden käyttöikä on 6 vuotta. Usein renkaat kuluvat jo tätä aiemmin, mutta vähäisemmässä käytössä olevat renkaat voivat säilyä päältä päin katsottuna ajettavassa kunnossa pitkän aikaa. Rengasvalmistajat suosittelevat yli 10 vuotta vanhojen renkaiden poistamista kokonaan käytöstä.

Ostoskoriin käytetyt lahjakortit